AJANKOHTAISTA
TYÖNTEKIJÄT
PAPIT
HISTORIA
YSTÄVYYSSEURAKUNNAT
KIRKON HISTORIA
)
Tallinnan Pyhän Johanneksen (Jaani) kirkon rakentamisen syynä oli perinteellisesti eestiläiselle seurakunnalle kuuluneen Pyhän Hengen kirkon jääminen 14 000-jäseniseksi kasvaneelle seurakunnalle liian ahtaaksi. Rahankeruu uuden kirkon perustamista varten aloitettiin jo vuonna 1851. Kirkon patronaattioikeutta hallinneelta Tallinnan maistraatilta saatiin lupa rakentaa se Toomkillalle kuuluvalle maapalstalle kaupunginmuurien ulkopuolella.
Pyhaän Johanneksen kirkon piirustukset tilattiin Tallinnassa syntyneeltä ja Pietarin taideakatemiasta arkkitehdiksi valmistuneelta Christoph August Gablerilta (1820-1884), joka vuodesta 1859 elämänsä loppuun saakka toimi Eestin kuvernementtiarkkitehtina.
C. A. Gabler oli kirkon viisivuotisen rakentamisen aikana töiden tärkeimpänä valvojana, rakennusmestarina toimi Carl Sensenberg. Töiden alkuvaiheen vaikein tehtävä oli perustuksen rakentaminen entisen vallihaudan pehmeään maaperään, johon jouduttiin paaluttamaan kymmeniä tammihirsiä.
Uuden kirkon peruskivi laskettiin 8. syyskuuta 1862, Venäjän 1000-vuotispäivänä. Seurakunnan opettajan Theodor Lutherin ehdotuksella kirkko nimettiin evangelisti Johannekselle - eestiksi Jaanille.
)
17. joulukuuta 1867 uusi kirkko - useiden eestiläisten, saksalaisten ja venäläisten muurarien, puuseppien, lasiseppien, stukkimestarien ja maalarien, satojen avokätisten lahjoittajien ja seurakunnan yhteisen työn hedelmä - vihittiin käyttöön monien korkea-arvoisten vieraiden ja suuren kansanjoukon läsnäollessa. Uudelle seurakunnalle tuotiin runsaasti lahjoja: kello, alttarilyhtyjä, kattokruunuja, kastevati ja -malja.
Perinteiseen tyyliin perustuva uusgoottinen Pyhän Johanneksen kirkko koostuu kolmilaivaisesta runkohuoneesta, johon länsiosassa liittyy kattokypärällä varustettu torni, idässä monikulmainen kuoritila omine kattoineen, pohjoisessa suuri eteinen ja etelässä tilava sakaristo. Runkohuoneella on basilikan peruskaava, jossa keskilaiva on sivulaivaa hieman korkeampi ja sen lisävalaistus tapahtuu näinolleen ylhäältä, holvienalaisen ikkunarivin kautta.
)
Niin ulko- kuin myös sisäarkkitehtuuria luonnehtii gotiikasta peräisin oleva terävä kaari. Goottisia piirteitä ovat myös pääportaalin yläpuolella ja pohjoiseteisen seinissä sijatsevat pyöreät ruusuikkunat - vaitiolon symbolit - sekä ikkunoita koristavat masswerk-puukehykset.
C. A. Gabler on kirkon rakennustaiteellisessa sommitelussa käyttänyt myös paikallisia tallinnalaisen gotiikan piirteitä. Ulkoarkkitehtuurissa tätä edusta teräväkaarista arkkivoltia ja portaalin pieltä liittävä katelaatta, joka oli 1400-luvuntallinnalaisen rakennuskoulukunnan oleellisia tunnuksia, samoin sisäarkkitehtuurissa vyökaarten päätyminen riipukonsoleina. Myös viimeksimainittu on ominaista Tallinnan keskiaikaiselle arkkitehtuurille (se esiintyy Tuomiokirkossa, Pyhän Nikolauksen sekä Pyhän Olavin kirkossa). Miellyttäviä ovat Johanneksen kirkon alttari, saarnatuoli ja urut urkuparvekkeineen, ovet ja penkit. Tummaksi peitatun alttarin koristekehysten muotoilussa herättää huomiota sen yläosa: veistoksin koristettua kolmiopäätyä reunustavat kahdelta sivulta sirot fiaalit. Alttatikehyksen sekä pöydän on valmistanut mestari F. Kühne.
)
Alttarimaalaus "Ristinaulittu Kristus" on Pietarin taideakatemian akateemikon ja professorin Karl Gottlieb Wenigin (1830-1893) käsialaa.
)
Monikulmaisen saarnatuolin valmisti mestari G. J. Moikow, sen goottilaisen pitsikaton tekijänä on kuvanveistäjä F. Sporleder.
Vuonna 1869 käyttöön vihityillä G. Normannin uusgoottilaisilla uruilla soitettiin vuoteen 1911 saakka. Vuonna 1913 August Terkmann rakensi pneumaattiset urut, jotka ovat nykyään varsin loppuunkäytettyjä ja pitäisi vaihtaa.
Pyhän Johanneksen kirkon ympäristöä alettiin kunnostaa viime vuosisadan lopulla ja kuluvan alussa. Suurimpia töitä tehtiin 1930-luvulla, jolloin Vapauden aukio sai nykyisen muotonsa. Valitettavasti funktsionalismia ja art deco'-tyyliä edustavat uudet rakennukset olivat ristiriidassa uusgoottisen kirkon kanssa, joten senaikainen hallitus piti välttämättömänsä sen hajottamista. Vuonna 1936-1939 seurakunnan kanssa syntyneiden kiivaiden väittelyjen ja neuvottelujen jälkeen Pyhän Johanneksen kirkko päätettiin seurakunna vastalauseista huolimatta purkaa.
Vuonna 1940 alkaneen mehityksen ja seuranneen sodan takia nämä suunnitelmat eivät toteutuneet. 1950-luvulla jotkut avangardistiset arkkitehdit vaativat taas kirkon hajottamista. Kuitenkin Pyhän Johanneksen kirkko on säilynyt meidän päiviimme asti.
Krista Kodres
|üles|